Kevätlinnunsilmä

Kevätlinnunsilmä, Chrysosplenium alternifolium

Kevätlinnunsilmä on matala­kasvuinen, usein mattomaisia kasvustoja muodostava kosteiden paikkojen kasvi. Se kukkii varhain, jo toukokuussa ja kesän alussa. Kukinta saattaa alkaa etelässä jo huhtikuun loppupuolella.

Erikoisen näköisissä kukissa ei ole terälehtiä ollenkaan, mutta verholehdet ovat keltaiset. Niiden lisäksi myös kukinnon alla olevat tukilehdet ovat kellanvihreitä, niin että ensi silmäyksellä ei oikein tiedä, missä on kukinnon ja lehtien raja.

Kevätlinnunsilmä viihtyy puronvarsissa, kosteissa painanteissa, lähteiköissä ym. Se on Etelä-Suomessa melko yleinen, Keski-Suomessa harvinaisempi. Helsingissä se on silmälläpidettävä, mutta esim. Haltialan alueella sitä kasvaa monin paikoin ja sitä voi sieltä löytää aivan ulkoiluteiden varsiltakin. Myös esim. Paloheinän ja Mustavuoren alueella se on melko yleinen.

21.4.2016 Niskala Hki

Haltiala Hki 29.4.2016

Niskala Hki 29.4.2021

Niskala, Hki 12.5.2021

Keltavuokko

Keltavuokko,  Anemone ranunculoides

Keltavuokko on eteläinen laji, yleisehkö vain Lounais-Suomessa. Sitä voi löytää tuoreiden lehtojen, lehtoniityjen ja rantalehtojen tapaisista ympäristöistä. Kukinta (huhti-)toukokuu-kesäkuu.

Helsingissä keltavuokkoa löytyy jonkin verran, mutta se on kuitenkin luokiteltu silmälläpidettäväksi. Moni helsinkiläinen on varmaankin nähnyt sitä suositun ulkoilureitin varrella Niskalan tilan lähellä. Sitä löytyy myös Ruutinkosken luonnon­suo­je­lu­alueelta, Tuomarinkylän kartanolta, Mustavuoren lehdosta ym.

Keltavuokko muistuttaa rakenteeltaan paljon valkovuokkoa. Ne ovatkin niin läheisiä, että voivat risteytyä.

Keltavuokkoja Haltialassa 30.4.2012

Valkovuokko

Valkovuokko, Anemone nemorosa

Valkovuokko on Etelä-Suomessa erittäin yleinen. Kukinnan kunnolla alettua se voi täyttää metsänpohjat laajoilta alueilta valkoisena mattona. Kukinta alkaa jonkin verran sinivuokon jälkeen, huhtikuun loppupuoliskolla. Pohjoisempana valkovuokko harvinaistuu nopeasti. Rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa.

Valkovuokko lisääntyy siementen lisäksi tehokkaasti juurakkonsa avulla. Se viihtyy lehtomaisissa, tuoreissa metsissä.

Valkovuokkoa poimitaan usein äideille äitienpäivänä. Silloin ja muulloinkin on hyvä tietää, että se on myrkyllinen ja myrkyt liukenevat myös maljakkoveteen.

Valkovuokko on uudenmaan maakuntakukka.

Valkovuokkoja Ruutinkoskella 2.5.2016

5.5.2017 Tali

3.5.2018 Tali

10.5.2018 Tali

20.4.2021 Pitäjänmäki

2.5.2022 Tali 

2.5.2022 Tali

Isokäenrieska, pikkukäenrieska

Isokäenrieska ja pikkukäenrieska ovat liljakasvien heimoon kuuluvia sipulikasveja, varhaisia kevätkukkijoita. Keltakukkaisina ja matalakasvuisina ne muistuttavat toisiaan, mutta tarkemmin katsoen selkeitä erojakin löytyy.

Isokäenrieska, Gagea lutea. Niskala, Hki 2.5.2010

Isokäenrieskan kukan kehälehdet ovat tylppäkärkisiä. Tyvilehdet (1-2) ovat 5-10 mm levyisiä, kourumaisia.

Levinnäisyydeltään isokäenrieska on aivan eteläinen, vain lounaassa yleisehkö. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat jokivarret ja lehdot.

Helsingissä isokäenrieskaa esiintyy runsaasti esim. Haltialan maatilan ja Ruutinkosken luonnonsuojelualueen lähellä ja muuallakin vantaanjokivarressa.

Kukinta alkaa jo huhtikuussa jatkuen toukokuuhun.

Isokäenrieska, kuvattu 23.4.2011

Isokäenrieska. Ruutinkoski, Hki 18.4.2021

Isokäenrieska. Ruutinkoski, Hki 20.4.2021

Pikkukäenrieskan kukka on hieman pienempi ja kehälehdet ovat teräväkärkisiä. Tyvilehdet ovat vain 1-3 mm levyisiä. Levinnäisyysalueeltaan pikkukäenrieska on hieman laajempi kuin isokäenrieska. Sitä esiintyy myös Keski-Suomessa, tosin yleisehkö se on vain etelässä. Se voi kasvaa jokivarsilla ja lehdoissa kuten isokäenrieskakin, mutta viihtyy myös piha- ja puistonurmikoilla. Kukinta toukokuussa.

Pikkukäenrieska, Gagea minima. Tali, Hki 12.5.2006

Haapa

Haapa, Populus tremula

Haapa eli metsähaapa on helppo tunnistaa pyöreistä ja mutkalaitaisista lehdistään. Pitkän sivuilta litistyneen lehtiruodin ansiosta lehdet värisevät ja havisevat pienessäkin tuulenvireessä.

Haapa on yleensä suorarunkoinen ja noin 15-30 metriä korkea. Nuoren haavan runko on sileä ja harmaan­vih­reä, myöhemmin kuori tummuu ja kaarnoittuu.

Haapa aloittaa kukintansa Etelä-Suomessa huhtikuun puolivälin paikkeilla. Hede- ja eminorkot ovat eri yksilöissä. Juurivesojen avulla tapahtuva suvuton lisääntyminen on kuitenkin haavalle tärkeämpää. Juurakko voi olla paljon vanhempi kuin yksittäiset rungot, jotka elävät harvoin yli 100-vuotiaiksi.

Taimivaiheessa haavan lehdet ovat erilaisia kuin vanhemmalla puulla, kolmiomaisen puikeita.

Vanhan haavan runkoa

Kevätkynsimö

Kevätkynsimö, Erophila verna. Pitäjänmäki, Hki 15.4.2007

Varhain keväällä lumien sulettua voi Etelä-Suomessa nähdä vaikkapa jollain kalliokedolla pieniä valkoisia 'pilkkuja' mattomaisesti jopa monen neliömetrin alueella. Hyvin pieni­kokoi­nen kevätkynsimö muodostaa juuri tuollaisia laajoja kasvustoja. Se on kukinta­vaiheessa aluksi vain joidenkin senttimetrien korkuinen, mutta voi venyä hedel­mä­vai­heessa 15-senttiseksi.

Kevätkynsimö kuuluu ristikukkaiskasveihin ja senkin hedelmä on litu, tosin ei niin pitkänomainen kuin monella heimolaisella, vaan soikeahko. Kukat ovat lehdettömän vanan päässä, lehdet ruusukkeena juurella.

Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat kalliokedot, kuivat rinteet ja kiviaidat. Kukinta huhti-toukokuussa. Melko yleinen Etelä-Suomessa, lounaisosaan painottuen.

Pitäjänmäki, Hki 15.4.2019

Pystykiurunkannus

Pystykiurunkannus, Corydalis solida. Haltiala, Hki 15.4.2007

Pystykiurunkannuksen nimi kertoo siitä jo paljon. Se kukkii varhain keväällä, huhti-toukokuussa, kiurujen viserrellessä ja sinipunaisissa kukissa on pitkä kannus.

Pystykiurunkannus on levinneisyysalueeltaan hyvin eteläinen, yleisehkö vain rannikkoseuduilla, sisämaassa harvinainen. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat lehdot, puronvarret, puistot ja pihat. Pysty­kiurun­kannusta käytetään myös koristekasvina.

Helsingissä kiurunkannus on yleinen. Useimmin olen sitä lähipuiston lisäksi nähnyt Ruutinkosken luonnonsuojelualueella ympäristöineen, missä sitä kasvaa erittäin runsaasti.

Suomessa esiintyy myös pari muuta harvinaisempaa kiurunkannuslajia: hentokiurunkannus ja jalokiurunkannus.

16.5.2017 Hki

Tervaleppä, Harmaaleppä

Tervaleppä, Alnus glutinosa. Uunisaari, Hki 11.4.2016

Tervaleppä on kosteiden paikkojen puu, jonka tyypillisiä kasvupaikkoja ovat erilaisten vesistöjen rannat ja korvet. Se selviää myös ajoittain tulvivilla alueilla hyvin, usein lähes ainoana puulajina, puhutaankin terva­leppä­luh­dista.

Tervalepän runko on tumma ja rosoinen, kaarnamainen. Avoimella paikalla se voi kasvaa hyvin paksurunkoiseksi, ahtaammilla paikoilla se on hoikkakasvuisempi.

Tervalepän norkot avautuvat huhtikuussa, Etelä-Suomessa jo maaliskuun lopullakin. Emikukinnot ovat hyvin pieniä ja huomaamattomia, punaruskeita. Niistä muodostuu aikanaan noin sentin kokoinen pyöreähkö hedelmä joka on aluksi vihreä ja myöhemmin käpymäinen, mustanruskea.

Tervalepän lehdet ovat kiiltäviä, tylppä- tai lanttopäisiä, nuorena tahmeita.

Tervaleppä. Hede- ja 

emikukintoja

Tervaleppä. Edellisvuotisia käpyjä
keskellä. Taustalla hedenorkkoja

 

Tervalepän lehtiä ja uusia käpyjä

Tervaleppäluhta varhain keväällä.

Tervalepän tummaa runkoa

Harmaalepän kavupaikkoja ovat tuoreet metsät, teiden varret, peltojen reunat ja rannat. Se ei menesty niin kosteilla paikoilla kuin tervaleppä.

Harmaalepän runko on sileä ja harmaa. Kukinta alkaa hieman tervalepän jälkeen. 'Kävyt' ovat samantapaisia kuin tervalepällä, mutta ne ovat kärjimmäistä lukuunottamatta aika lailla tiiviisti oksan pinnassa, eivät 'perällisiä' kuten tervalepän kävyt. 

Harmaalepän lehdet ovat himmeähkön vihreitä ja suippokärkisiä. 

Tervaleppä ja harmaaleppä voivat risteytyä.

Harmaaleppä, Alnus incana. Lehtiä ja uusiä käpyjä

Harmaalepän runkoa

Harmaaleppä. Vanhoja käpyjä

Harmaalepän emikukintoja
keskellä. Alempana näkyy

hedenorkkoa 16.4.2016 Hki

Etelänruttojuuri

Etelänruttojuuri, Petasites hybridus. Tali, Hki 9.4.2007

Etelänruttojuuri on tuotu Suomeen aikoinaan ihmisen toimesta rohdos­kasviksi. Sen juurakon uskottiin suojaa­van rutolta. Sitä käytetään edelleen koristekasvina puu­tar­hoissa.

Etelänruttojuuri on levinnyt monin paikoin luon­toom­mekin. Suomalaiset ruttojuuret ovat miltei yksinomaan hedekasveja, siksi se leviää meillä ainoastaan kasvullisesti juuristonsa avulla. Se on kuiten­kin kerran jalansijan saatu­aan vahva kilpailija ja voi muodostaa laajojakin kasvustoja. Uusille kasvu­pai­koille se kulkeutuu juurakonpaloista esim. siirto­maiden tai puutarha­jättei­den mukana.

Kukinto muodostuu usean mykerön muodostamasta 'patukasta', sen yleisväri on sinipunainen, itse kukat ovat vaaleamman punertavia. Kukinto työntyy maasta ennen lehtien puhkeamista jo huhtikuussa. Kukkien alkaessa avautua se on tiivis, korkeu­deltaan 15 cm luokkaa, mutta venyy pituutta myöhemmässä vaiheessa. Lehdet ilmaantuvat kukinnan loppuvaiheessa ja kasvavat myö­hem­min kesällä hyvin suuriksi, raparperimaisiksi.

Etelänruttojuuren kasvupaikkoja ovat mm. ojanvarret, jokien, purojen ja järvien rannat, pellonpientareet ja puistot.

Etelänruttojuuri on yleisesti ottaen harvinainen Suomessa. Sen levinneisyys on kuitenkin laajentunut kohti pohjoista ja siitä on nykyään havaintoja Lapissa asti. Helsingissä sillä on runsaita esiintymiä siellä täällä. Esimerkiksi Vantaanjokea seurailevan ulkoilureitin varrella sitä voi nähdä Pitkäkosken paikkeilla, jonkin matkaa Haltialan kartanosta etelään ja Pakilan siirtolapuutarhojen kohdalla. 

Kuvattu Pitkäkosken lähellä 29.4.2016

Lehtiä 13.6.2016 Tali, Hki 

Talissa kevättulvat kostuttavat Mätäjoen rantaa.
Siellä ruttojuuri tuntuu viihtyvän. Kuvattu 14.4.2021

Tali 15.5.2022

Sinivuokko

Sinivuokko, Hepatica nobilis

Sinivuokko kukkii varhain keväällä, huhti- toukokuussa. Etelässä kukinta saattaa alkaa jo maalis­kuun lopussa lämpiminä keväinä. Kukkien väri vaihtelee yleensä sinisestä siniviolettiin, joskus ne voivat olla purppuranpunaisia tai valkoisiakin.

Kukkivan sinivuokon vierellä näkyy talvehtineita edellisvuotisia lehtiä. Uudet lehdet kasvavat vasta kukinnan mentyä. Lehdet ovat helposti tunnistettavia, nahkeita, sileäreunaisia, kolmijakoisia.

Sinivuokkoa esiintyy yleisenä Lounais- ja Etelä-Suomessa sekä Hämeessä (Hämeen maakuntakukka). Se viihtyy lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä.

30.4.2012

Uusia lehtiä 28.5.2008, Vantaa

18.4.2014

Vantaa Tammisto 21.4.2016

Hki Maunulanpuisto 25.4.2019

Hki Pajamäki 13.4.2021

Hki Pitkäkoski 16.4.2021

Vantaa Tammisto, 20.4.2022