tiistai 31. toukokuuta 2016

Mustakonnanmarja

Mustakonnanmarja, Actaea spicata. Pitkäkoski Hki 31.5.2008
Mustakonnanmarja on melko kookas, jopa 70 cm korkuiseksi kasvava isolehtinen lehtokasvi. Valkoiset kukat ovat tiheässä pystyssä tertussa.
Sekä verho- että terälehdet varisevat varhain, mutta vieri vieressä olevien kukkien valkoisista heteistä muodostuu ilman niitäkin näyttävä 'tupsu'.

Mustakonnanmarja on melko yleinen etelän lehtoseuduilla. Esiintyy harvinaisena Perä­poh­jolaan asti.

Näin mustakonnanmarjan ensimmäisen kerran Pitkäkosken luonnon­suojelu­alueella, Vantaan puolella. Se oli silloin jo marjavaiheessa. Isoista mustista marjoista koostuva terttu kiinnitti heti huomion. Myöhemmin olen nähnyt mustakonnanmarjaa useinkin Pitkäkosken Helsingin puoleisessa rinnelehdossa liikkuessani. Muualtakin Helsingistä sitä voi löytää, esim. Mustavuoren alueella se on melko yleinen.

Mustakonnanmarjan marjat ja kaikki muutkin osat ovat hyvin myrkyllisiä.

Kukinta kesäkuussa, voi alkaa jo toukokuun lopullakin.

21.7.2015 marjat olivat vielä näin vihreitä
Kypsiä marjoja 17.8.2006

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kielo

Kielo, Convallaria majalis. Tali Hki 30.5.2017
Kaunis ja hyvän­tuoksui­nen kielo on kaikkien tuntema ja se onkin valittu kansal­lis­kukak­semme. Se on yleinen etelästä Kainuuseen ja Perä­pohjolaan saakka, esiintyen vielä Etelä-Lapissakin harvi­naisena.

Kielojen lehdet ovat verso­vaiheessa tiiviisti rullalla ja kielo­kasvustot peittävät keväällä monin paikoin hauskoina 'piikkimattoina' metsän­pohjia. Vain pieni osa kielojen versoista on kukallisia. Se lisääntyykin paljolti juurakkonsa rönsyjen avulla.

Kielon tieteellisen nimen Convallaria majalis loppuosa viittaa toukokuuhun. Aivan etelässä se ehtiikin kukkaan jo silloin, mutta suuressa osassa Suomea vasta kesäkuun puolella.

Kielon oranssinpunaiset marjat ovat erittäin myrkyllisiä.
Tällaiset matot kertovat kielon kasvulllisesta lisääntymistavasta

torstai 26. toukokuuta 2016

Raate

Raate, Menyanthes trifoliata
Mätäoja-Vaskivuori, Vantaa 26.5.2007
Raate (Menyanthes trifoliata) on yleinen koko Suomessa. Siitä huolimatta se voi olla monelle kaupunkilaiselle melko tuntematon, koska se kasvaa enimmäkseen vaikeakulkuisissa paikoissa, soilla, metsälampien rannalla jne.

Kaupungistuneillakin alueilla voi kuitenkin olla sopivia kosteikkoja. Eräs sellainen on Vantaalla lähellä Vaskivuoren aluetta, jossa Mätäjoki virtaa soistuneessa laaksossa. Siellä valokuvasin oheisen kukkivan raatteen.

Raatteen valkoinen kukka on erikoisen näköinen, se on sisäpinnalta merkillisesti ripsikarvainen. Tummat heteet erottuvat kauas.

Raatteen lehtiä metsälammen rantavedessä Nuuksiossa.
Kolmilehdykkäiset lehdet on helppo tunnistaa. Tieteellisen nimen loppuosa trifoliata tarkoittaakin juuri kolmilehtistä. Samaan viittaa myös ruotsinkielinen nimi 'vattenklöver' - vesiapila.

Raate voi kasvaa myös kelluvana.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kartioakankaali

Kartioakankaali, Ajuga pyramidalis. Pitkäkoski, Hki. 25.5.2015

Kartioakankaali on mielenkiintoisen näköinen kasvi. Lehdet ovat hyvin karvaisia ja osittain sinipunaisia. Alalehdet ovat ylälehtiä leveämpiä, ja varsinkin nuoren kasvin lehdet ovat lisäksi lähellä toisiaan, mistä syntyy hauska kartiomainen vaikutelma. Siniset tai sinipunaiset kukat ovat lehtien lomassa.

Kartioakankaalia esiintyy Etelä-Suomessa melko harvinaisena. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat mm. rehevät niityt, metsänreunat, polunvaret ja ahot. Se on luokiteltu Suomessa silmälläpidettäväksi. Kukinta toukokuu-kesäkuu.

Helsingissä olen nähnyt kartioakankaalia Maunulanpuiston metsässä ja Pitkäkosken ulkoilumajan lähellä olevalla niityllä. Esiintymiä on aika monessa muussakin paikassa kaupungin alueella.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Kevätlinnunherne

Kevätlinnunherne, Lathyrus vernus
Pyymosan lehto, Vantaa 20.5.2011
Kevätlinnunherne kukkii nimensä mukaisesti keväällä ja alkukesällä (myös tieteellisen nimen vernus viittaa kevääseen). Kukat ovat alussa purppuranpunaisia, myöhemmin sinertyviä.

Näyttävät lehdet muodostuvat 2-4 lehdykkäparista. Lehdykät ovat suhteellisen suuria, puikeita, suippoja.

Kevätlinnunherne viihtyy lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä, etenkin rinnelehdoissa. Helsingistäkin sen voi melko helposti löytää tuontyyppisistä paikoista.

Haltiala, Helsinki 28.5.2015

perjantai 20. toukokuuta 2016

Metsäorvokki, Aho-orvokki

Metsäorvokki. 19.5.2016 Tali, Hki
Sininen orvokki met­sän­reu­nas­sa - usein se on metsä­orvok­ki, mutta voi olla myös esim. aho-orvokki tai näiden risteymä.

MetsäorvokkiViola riviniana) on yleinen maamme etelä- ja keski­osissa. Se viihtyy tuoreissa metsissä, lehdoissa ja metsän­reu­noil­la. Kukinta touko-kesäkuussa.

Metsäorvokin lehdet ovat leveän herttamaisia, aho-orvokilla kapeammat. Juurakko on selkeä, haaraton ja sen päästä lähtee useita lehtiä. Aho-orvokin juurakko taas on haarova ja lehtiruusuke puuttuu. Kolmas tuntomerkki löytyy korvakkeista, lehtihangoissa olevista pienistä lehtimäisistä lehtikannan laajentumista. Metsäorvokilla ne ovat ripsihampaiset, aho-orvokilla taas hammaslaitaiset (vain muutamia 'hampaita'). Kukan kannus voi myös auttaa lajin määrittämisessä. Metsäorvokilla se on valkoisehko tai vaalean sinipunerva, joskus ylöspäin käyristynyt. Aho-orvokilla se on tyypillisesti vihertävän kellanvalkoinen.

Seuraavissa neljässä kuvassa on tarkasteltu tiettyä yksilöä eri puolilta. Mielestäni metsäorvokin tuntomerkit täyttyvät.

Metsäorvokki. 17.5.2016 Tali, Hki
Kannus
Lehtiruusuketta löytyy
Ripsihampainen korvake
Aho-orvokin (Viola canina) levinneisyysalue on laajempi kuin metsäorvokilla, sitä esiintyy myös Lapissa. Se viihtyy avoimemmilla ja kuivemmilla paikoilla kuin metsäorvokki, mutta esim. avoimissa metsissä ja metsänreunoissa ne usein kohtaavat.

Aho-orvokki jaetaan kahteen alalajiin: pikkuaho-orvokki (ssp. canina) ja isoaho-orvokki (ssp. montana). Isoaho-orvokin lehdet on helpompi erottaa metsäorvokin lehdistä, ne ovat noin kaksi kertaa leveyttään pidempiä. Pikkuaho-orvokin lehdet ovat sen sijaan isoaho-orvokin ja metsäorvokin välistä suhteiltaan ja se on runsaasti tyveltä haarova ja mätästävä. Korvakkeesta ja kannuksesta tuossa yllä jo mainittiinkin. Pikkuaho-orvokki kukkii touko-kesäkuussa, isoaho-orvokki kesä-heinäkuussa.

Aho-orvokki, Viola canina.
1.6.2007 Vantaa, Linnainen
Aho-orvokin ja metsäorvokin ristey­mät ovat yleisiä. Den virtuella floran -sivuston mukaan risteymällä on lehtiruusuke kuten metsäorvokilla, mutta juurakko sinänsä on ohut ja haarova kuten aho-orvokilla. Kukat voivat olla kumman tahansa lajin kukkien kaltaisia.

torstai 19. toukokuuta 2016

Lehto-orvokki

Tämä lehto-orvokki on kuvattu Pyymosan lehdossa
Vantaalla 19. toukokuuta  vuonna 2012.
Lehto-orvokki (Viola mirabilis) on melko harvinainen lehtokasvi. Nimessä 'mirabilis' viittaa ihmeellisyyteen. Ihmeellistä tässä orvokkikasvissa on ainakin se, että se tekee kahdet kukat - ensimmäiset normaalit kukat toukokuussa ja toiset kesemmällä. Nämä jälkimmäiset kukat eivät kuitenkaan avaudu. Tuon avautuneen kevätkukan bongaaminen ei ollut helppoa, sain pyöräillä melkoisia kilometrimääriä ennenkuin satuin oikeaan aikaan paikalle.

Espoon Jupperissa olevasta pienestä lehdosta löysin ensimmäiset yksilöt jo 2008, mutta en silloin enkä myöhemminkään tuossa paikassa osunut paikalle kevätkukkien aikaan. Ehkä ne eivät aina kaikissa paikoissa kukikaan tuolla tavalla 'varsinaisesti' ?

Toinen tuntemani esiintymispaikka on Vantaalla, ns. Pyymosan lehdossa. Sielläkin kävin useammin kuin kerran, ennenkuin lopulta vuonna 2012 tärppäsi.

Kevätkukat kasvavat 'omista varsistaan', kesäkukat lehtien kanssa samoista varsista. Lehdet ovat melko isoja ja lehtiruodit toispuoleisesti karvaisia, ne on aika helppo oppia tunnistamaan.

Avautumattomia 'kesäkukkia'. Espoon Jupperi 1.6.2008














Pyymosan lehdon sijainti

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Keltamo

Keltamo, Chelidonium majus
Keltamo on tuotu maahamme ihmisen toimesta jo keskiajalla, ilmeisesti lääkin­näl­liseen käyttöön. Kuten usein lääkkeenä käytetyt kasvit, keltamokin on erittäin myrkyllinen, erityisesti sen oranssinvärinen maitiaisneste.

Keltamo kuuluu unikkokasveihin. Keltaisissa kukissa on neljä terälehteä. Varsi, lehtien alapinnat ja nuput ovat karvaisia.

Kukinta alkaa jo toukokuun puolella ja jatkuu elokuuhun asti, jopa pidempäänkin. Hedelmä on hoikka ja pitkänomainen, 3-5 cm pituinen.

Keltamo on yleinen Lounais- ja Etelä-Suomessa, mutta harvinaistuu jyrkästi pohjoisempana. Helsingissä se on hyvin yleinen. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat asutuksen lähellä olevat metsät, pensaikot, lehdot ja joutomaat.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Sudenmarja

Sudenmarja, Paris quadrifolia. 24.5.2007 Tali, Hki
Sudenmarjan tunnistaa jo ennen kukkimista neljästä suuresta lehdestä, jotka ovat kiehkurana varren latvassa.

Lehtien keskelle kasvaa yksi vaatimaton, mutta erikoisen näköinen kukka. Terälehdet ja verholehdet ovat vihreitä. Kukassa kiinnittävät eniten huomiota keltaiset heteet ja tumma emiö. Emiön tyviosa (sikiäin) on marjaa muistuttava jo ennen kuin siihen myöhemmin kesällä kehittyy sinimusta, myrkyl­linen ja pahanmakuinen marja.

Sudenmarjaa esiintyy yleisenä tai yleisehkönä tuoreissa metsissä ja lehdoissa lähes koko maassa, Lapissakin harvinaisena. Kukinta touko-kesäkuussa.

Sudenmarjan kukka. Haltiala 18.5.2016
Tali, Hki 19.5.2016
Sudenmarjan marja on kypsynyt, lehdet ovat jo lakastuneet. Tali 28.7.2016
Lehtiä on yleensä neljä, mutta joskus enemmänkin - kuvastakin löytyy esimerkkejä

maanantai 16. toukokuuta 2016

Tesmayrtti

Tesmayrtti, Adoxa moschatellina
Broända-Mustavuori, Helsinki 16.5.2009
Tesmayrtti on eteläinen ja lounainen lehtokasvi, vain lounaassa yleisehkö. Vihertävät, vaatimattoman näköiset kukat ovat tiiviinä sykerönä varren latvassa. Kukkii touko-kesäkuussa, minkä jälkeen maanpäälliset osat jo alkukesällä häviävät ja vain juurakko jää jäljelle.

Lähdin etsimään tesmayrttiä Helsingin luontotietojärjestelmän tietojen perusteella jostain Broändan ja Mustavuoren väliseltä alueelta. Siellä sitten kävellessäni näinkin lupaavan näköisen lehtomaisen mäenrinteen, jonne meni heikosti tallattu polku. Olikohan se joidenkin muiden luontohavainnoitsijoiden tallaama? Joka tapauksessa siltä rinteeltä tämän pienen ja vaatimattoman kasvin esiintymä sitten löytyi, monia yksilöitä. Yksittäisen kasvin havaitseminen olisikin ollut todella vaikeaa, onneksi kasvi muodostaa esiintymispaikoillaan kasvustoja.

Tesmayrttiä voi löytää Helsingistä joistain muistakin paikoista, mm. keskuspuiston pohjoisosista, mutta se on luokiteltu vaarantuneeksi.

Tieteellisen nimen alkuosa Adoxa tulee kreikankielen sanasta adoxos, vähäpätöinen. Loppuosa moschatellina tarkoittaa 'hieman myskintuoksuinen'.

Litulaukka

Litulaukka, Alliaria petiolata. Tali, Hki 31.5.2006
Litulaukan nimi on sekä kuvaava, että hieman harhaanjohtava: Ristikukkaisten heimoon kuuluville kasveille tyypillisesti hedelmät ovat pitkänomaisia lituja ja lisäksi kasvi tuoksuu heikosti valkosipulilta. Se ei kuitenkaan ole sukua sipulikasveille, kuten ruoholaukka tms.

Valkoiset neliterälehtiset kukat kasvavat terttuina. Kukinta touko-kesäkuussa. Varsilehdet ovat herttamaisia ja sahalaitaisia, alalehdet munuaismaisia, nyhälaitaisia.

Meillä litulaukka viihtyy vanhoissa kulttuuriympäristöissä Etelä-Suomessa, esim. puistoissa, tienreunoilla, metsänreunoilla, lehdoissa. Helsingissä erittäin yleinen. Harvinainen asutusten ulkopuolella ja sisämaassa.

Etelämpänä Euroopassa litulaukkaa esiintyy laajalti. Vuonna 2013 löydettiin todisteita siitä, että litulaukkaa on käytetty mausteena jo 7000 vuotta sitten Euroopassa.


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kevättähtimö

Kevättähtimö, Stellaria holostea. 28.5.2006 Tali, Hki.
Tähtimöiden Stellaria-sukuun kuuluu useita valkokukkaisia lajeja, joista kevättähtimön kukat kuuluvat suurim­piin. Kukinta alkaa toukokuussa valko­vuok­kojen kukinnan loppu­vai­hees­sa. Kukissa on viisi terä­lehteä, jotka ovat osittain kaksijakoisia - jolloin niitä näyttää olevan enemmänkin kuin viisi.

Hyvä kevättähtimön tuntomerkki on kapeat, pitkät, ehytlaitaiset lehdet, joita on vastakkain varressa 3-8 paria. Niiden avulla sen erottaa helposti esim. toisesta suurikukkaisesta tähtimöstä, lehtotähtimöstä.

Kevättähtimö muodostaa usein isoja kasvustoja, sillä se lisääntyy jopa siemeniä paremmin haarovan juurakkonsa avulla.

Levinneisyysalueeltaan kevättähtimö on aivan eteläinen, yleisimmillään Uudellamaailla. Pohjoisempana sitä esiintyy viljelyperäisenä, sillä sitä on käytetty jonkin verran myös koristekasvina. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat lehtomaiset metsät, metsänreunat, lehtoniityt ja puistot.


lauantai 14. toukokuuta 2016

Kotkansiipi

Kotkansiipi, Matteuccia struthiopteris
Kotkansiipi on näyttävä, kookas saniainen. Puronvarsilehdot, lehtokorvet yms. kosteat paikat ovat sille sopivia kasvuympäristöjä.

Kotkansiiven lehtilapa muistuttaa jättimäistä sulkaa. Lehti on leveimmillään puolivälin yläpuolelta. Lehdet kasvavat suppilomaisessa muodostelmassa.

Kotkansiipi on poikkeuksellinen saniaistemme joukossa sikäli, että lehtien alapinnalla ei ole ollenkaan itiöpesäkkeitä. Itiöpesäkkeet ovat sensijaan erillisissä itiölehdissä.

Tieteellisen nimen struthiopteris voidaan kääntää 'strutsinsaniainen'.

Kotkansiipiä Haltialassa toukokuussa 2010. Näin suuri määrä vasta auki kiertymässä
olevia lehtiä oli erikoinen näky. Kuvassa näkyy myös ruskeita edellisvuotisia itiölehtiä.
Uusia itiölehtiä nousemassa kotkansiiven keskeltä 19.8.2017

perjantai 13. toukokuuta 2016

Metsäkorte, Peltokorte

Metsäkortteella ja peltokortteella on monien kortteiden tapaan erilliset itiötähkälliset kevätversot ja steriilit, vihreät kesäversot. Molemmilla lajeilla kevätversot tulevat näkyviin Etelä-Suomessa jo varhain touko­kuus­sa, kesäversot hieman myöhemmin.

Lehtiä ei kortteilla juuri lehdiksi voi tunnistaa, ne ovat yhteen­kasvaneina tuppimaisina rakenteina nivelkohdissa. Versojen vihreät, säteittäiset haarat tavallaan korvaavat lehdet.

Metsäkortteen kevätversot ovat aluksi ruskeita, mutta niihin kasvaa pian vihreitä haaroja, ja lopulta ne muuttuvat latvattomien kesäversojen kaltaisiksi.

Metsäkorte, Equisetum sylvaticum.
Kevätverso 6.5.2007 Tali, Hki
Metsäkortteen kesäverso. 4.6.2017 Tali, Hki
Peltokortteen kevätversoihin ei tule missään vaiheessa vihreitä osia, vaan ne lakastuvat varhain.

Peltokortteen kesäverson voi erottaa metsäkortteen kesäversosta mm. siitä, että peltokortteella säteittäiset haarat eivät enää haaraudu toiseen kertaan, kuten metsäkortteella. Peltokortteen kesäverson haarat ovat myös tukevampia kuin metsäkortteella.

Peltokorte, Equisetum arvense.
Kevätverso 2.5.2012 Pitäjänmäki, Hki
Peltokortteen kesäverso
13.5.2016 Tali, Hki
Metsäkorte ja peltokorte ovat erittäin yleisiä koko Suomessa. Metsäkorte on 15. yleisin putkilokasvi ja yleisin korte, peltokorte 31. yleisin kasvi ja kortteista toiseksi yleisin.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Tuomi

Tuomi, Prunus padus. 26.5.2015 Pitäjänmäki, Hki
Tuomen tuoksuvat, valkoiset kukinnot avautuvat toukokussa. Myös tuomen runko tuoksuu voimakkaasti. Mustat, karvaan­makeat marjat ovat syötäviä.

Kasvutavaltaan tuomi on yleensä jotain puun ja pensaan väliltä, selvää päärunkoa ei useinkaan erota.

Tuomi vaatii runsas­ravin­teisen kasvupaikan, tyypillisiä ympäristöjä ovat lehdot ja puronvarret. Levinneisyys kattaa lähes koko Suomen, metsänrajalle saakka.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Mustikka

Mustikka, Vaccinium myrtillus
Koko maassa yleinen mustikka on tärkeimpiä metsämarjojamme. Se kasvaa tuoreissa, lehto­mai­sis­sa ja kui­vah­kois­sakin kangas­metsissä, pohjoi­sessa myös avonaisemmissa maisemissa. Se on niin yleinen ja merkittävä laji, että monia kangas­met­sien kasvu­paikka­tyyppejäkin on nimetty sen mukaan (mustikka­tyyp­pi, puolukka-mus­tikka­tyyppi, käen­kaali-mus­tikka­tyyppi, varik­sen­marja-mus­tik­katyyp­pi ym.)

Mustikan monivuotiset varvut talvehtivat lehdettöminä. Punertavat, ruukkumaiset kukat avautuvat lehtien puhjetessa, Etelä-Suomessa jo toukokuussa. Kevään kylmät säät tai hallayöt aiheuttavat usein suurtakin vaihtelua mustikkasatoon. Halla ei kuitenkaan tuhoa koko mustikkasatoa, mustikka voi tehdä uuden kukinnon pakkasen palelluttaman tilalle.

Helsingissäkin saa halutessaan helposti pientä tuntumaa mustikanpoimintaan vaikkapa Keskuspuiston metsissä. Naapurikuntien alueella voi jo saada hyviäkin mustikkasaaliita, vaikka kerääjiä on kieltämättä aika paljon.

Mustikkaa kannattaa syödä, siinä on paljon terveydelle hyödyllisiä hivenaineita ja vitamiineja, ks. esim. Wikipedia.

Vuonna 2016 mustikat alkoivat kypsyä aikaisin. 6.7. Pitkäkoski, Hki

maanantai 9. toukokuuta 2016

Käenkaali

Käenkaali, Oxalis acetosella. Vantaa 20.5.2011
Käenkaali l. ketunleipä kasvaa tuoreissa ja lehtomaisissa met­sissä muodostaen usein mattomaisia kasvus­toja. Kukkien terälehdet ovat valkoisia, sini­­puna­­suonisia, joskus hieman punertavia tai sini­­punaisia.

Mielenkiintoinen piirre käenkaalissa on sen tapa suojata ohuita lehtiään. Se laskostaa lehdykköjen puoliskot vastakkain ja myös taivuttaa lehdykät alaspäin esim. rankkasateella tai kovalla auringonpaisteella.

Käenkaalin lehtiä tavataan maistella, mutta ne ovat itse asiassa lievästi myrkyllisiä sisältämänsä oksaalihapon vuoksi. Pieni määrä aiheuttaa kuitenkin harvoin oireita.

Englanninkielinen nimi 'Wood sorrel' eli 'metsäsuolaheinä' on aika kuvaava viitatessaan sekä käenkaalin elinympäristöön, että lehtien makuun.

Käenkaali on yleinen koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta. Kukinta toukokuu-kesäkuu.

Pitkäkosken rinnelehtoa
Pitkäkoski, Vantaa 10.5.2016

lauantai 7. toukokuuta 2016

Imikkä

Imikkä, Pulmonaria obscura
Pyymosan lehto, Vantaa 7.5.2012
Imikkää l. lehtoimikkää esiintyy Etelä-Suomen multavissa lehdoissa, paikoin yleisenäkin. Imikkä kukkii touko-kesäkuussa, Helsingin seudulla sen löytää kukkivana jo toukokuun alkupuolella.

Tutustuin tähän hienoon kevätkasviin Vantaanjoen rantalehtojen reunoilla Ruutinkosken ja Pitkäkosken välillä liikkuessani, siellä sitä kasvaa runsaasti. Se on kuitenkin luokiteltu vaarantuneeksi Helsingissä.

Huomiotaherättävän kauniit torvimaiset kukat ovat aluksi vaaleanpunaisia, mutta muuttuvat myöhemmin sinipunaisiksi. Usein näkee samassa yksilössä erivärisiä kukkia.


perjantai 6. toukokuuta 2016

Rentukka

Rentukka, Caltha palustris.
Kuvattu Vantaanjoen rannalla Pitkäkoskella 21.5.2015
Rentukka on kaikille tuttu komeakukkainen kevään kaunistaja, yleinen koko Suomessa aivan pohjoisinta osaa lukuunottamatta.
Se kasvaa monen­laisissa kosteissa paikoissa, kuten ojissa, allikoissa, rannoilla, matalassa vedessä, suonlaidoilla, luhdissa, kosteissa painanteissa, märillä niityillä ja tulva­metsissä.

Etelä-Suomessa rentukka kukkii toukokuussa, pohjoisessa kukinta alkaa myöhemmin ja voi jatkua jopa elokuuhun.

Lapissa esiintyy alalaji purorentukka, joka on pienikukkaisempi, hennompi, rentovartinen ja kasvaa purojen ja pikkujokien vuolaissa vesissä, jopa vedenalaisena.

Rentukka pärjäilee hyvin Helsingissäkin, sitä kasvaa useimmilla kilometriruuduilla keskustaa lukuunottamatta.

Pitkäkoski, Vantaa 10.5.2016
Tali 20.5.2017