lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kevätlinnunsilmä

Kevätlinnunsilmä, Chrysosplenium alternifolium
Kevätlinnunsilmä on matala­kasvuinen, usein mattomaisia kasvustoja muodostava kosteiden paikkojen kasvi. Se kukkii varhain, jo toukokuussa ja kesän alussa. Kukinta saattaa alkaa etelässä jo huhtikuun loppupuolella.

Erikoisen näköisissä kukissa ei ole terälehtiä ollenkaan, mutta verholehdet ovat keltaiset. Niiden lisäksi myös kukinnon alla olevat tukilehdet ovat kellanvihreitä, niin että ensi silmäyksellä ei oikein tiedä, missä on kukinnon ja lehtien raja.

Kevätlinnunsilmä viihtyy puronvarsissa, kosteissa painanteissa, lähteiköissä ym. Se on Etelä-Suomessa melko yleinen, Keski-Suomessa harvinaisempi. Helsingissä se on silmälläpidettävä, mutta esim. Haltialan alueella sitä kasvaa monin paikoin ja sitä voi sieltä löytää aivan ulkoiluteiden varsiltakin. Myös esim. Paloheinän ja Mustavuoren alueella se on melko yleinen.


21.4.2016 Niskala Hki

Haltiala Hki 29.4.2016

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Keltavuokko

Keltavuokko,  Anemone ranunculoides
Keltavuokko on eteläinen laji, yleisehkö vain Lounais-Suomessa. Sitä voi löytää tuoreiden lehtojen, lehtoniityjen ja rantalehtojen tapaisista ympäristöistä. Kukinta (huhti-)toukokuu-kesäkuu.

Helsingissä keltavuokkoa löytyy jonkin verran, mutta se on kuitenkin luokiteltu silmälläpidettäväksi. Moni helsinkiläinen on varmaankin nähnyt sitä suositun ulkoilureitin varrella Niskalan tilan lähellä. Sitä löytyy myös Ruutinkosken luonnon­suo­je­lu­alueelta, Tuomarinkylän kartanolta, Mustavuoren lehdosta ym.

Keltavuokko muistuttaa rakenteeltaan paljon valkovuokkoa. Ne ovatkin niin läheisiä, että voivat risteytyä.

Keltavuokkoja Haltialassa 30.4.2012


torstai 21. huhtikuuta 2016

Valkovuokko

Valkovuokko, Anemone nemorosa
Valkovuokko on Etelä-Suomessa erittäin yleinen. Kukinnan kunnolla alettua se voi täyttää metsänpohjat laajoilta alueilta valkoisena mattona. Kukinta alkaa jonkin verran sinivuokon jälkeen, huhtikuun loppupuoliskolla. Pohjoisempana valkovuokko harvinaistuu nopeasti. Rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa.

Valkovuokko lisääntyy siementen lisäksi tehokkaasti juurakkonsa avulla. Se viihtyy lehtomaisissa, tuoreissa metsissä.

Valkovuokkoa poimitaan usein äideille äitienpäivänä. Silloin ja muulloinkin on hyvä tietää, että se on myrkyllinen ja myrkyt liukenevat myös maljakkoveteen.

Valkovuokko on uudenmaan maakuntakukka.

Valkovuokkoja Ruutinkoskella 2.5.2016
5.5.2017 Tali

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Haapa

Haapa, Populus tremula
Haapa eli metsähaapa on helppo tunnistaa pyöreistä ja mutkalaitaisista lehdistään. Pitkän sivuilta litistyneen lehtiruodin ansiosta lehdet värisevät ja havisevat pienessäkin tuulenvireessä.

Haapa on yleensä suorarunkoinen ja noin 15-30 metriä korkea. Nuoren haavan runko on sileä ja harmaan­vih­reä, myöhemmin kuori tummuu ja kaarnoittuu.

Haapa aloittaa kukintansa Etelä-Suomessa huhtikuun puolivälin paikkeilla. Hede- ja eminorkot ovat eri yksilöissä. Juurivesojen avulla tapahtuva suvuton lisääntyminen on kuitenkin haavalle tärkeämpää. Juurakko voi olla paljon vanhempi kuin yksittäiset rungot, jotka elävät harvoin yli 100-vuotiaiksi.

Taimivaiheessa haavan lehdet ovat erilaisia kuin vanhemmalla puulla, kolmiomaisen puikeita.

Vanhan haavan runkoa

torstai 14. huhtikuuta 2016

Kevätkynsimö

Kevätkynsimö, Erophila verna. Pitäjänmäki, Hki 15.4.2007
Varhain keväällä lumien sulettua voi Etelä-Suomessa nähdä vaikkapa jollain kalliokedolla pieniä valkoisia 'pilkkuja' mattomaisesti jopa monen neliömetrin alueella. Hyvin pieni­kokoi­nen kevätkynsimö muodostaa juuri tuollaisia laajoja kasvustoja. Se on kukintavaiheessa aluksi vain joidenkin senttimetrien korkuinen, mutta voi venyä hedel­mä­vai­heessa 15-senttiseksi.

Kevätkynsimö kuuluu ristikukkaiskasveihin ja senkin hedelmä on litu, tosin ei niin pitkänomainen kuin monella heimolaisella, vaan soikeahko. Kukat ovat lehdettömän vanan päässä, lehdet ruusukkeena juurella.

Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat kalliokedot, kuivat rinteet ja kiviaidat. Kukinta huhti-toukokuussa. Melko yleinen Etelä-Suomessa, lounaisosaan painottuen.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Pystykiurunkannus

Pystykiurunkannus, Corydalis solida. Haltiala, Hki 15.4.2007
Pystykiurunkannuksen nimi kertoo siitä jo paljon. Se kukkii varhain keväällä, huhti-toukokuussa, kiurujen viserrellessä ja sinipunaisissa kukissa on pitkä kannus.

Pystykiurunkannus on levinneisyysalueeltaan hyvin eteläinen, yleisehkö vain rannikkoseuduilla, sisämaassa harvinainen. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat lehdot, puronvarret, puistot ja pihat. Pysty­kiurun­kannusta käytetään myös koristekasvina.

Helsingissä kiurunkannus on yleinen. Useimmin olen sitä lähipuiston lisäksi nähnyt Ruutinkosken luonnonsuojelualueella ympäristöineen, missä sitä kasvaa erittäin runsaasti.

Suomessa esiintyy myös pari muuta harvinaisempaa kiurunkannuslajia: hentokiurunkannus ja jalokiurunkannus.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Tervaleppä, Harmaaleppä

Tervaleppä, Alnus glutinosa. Uunisaari, Hki 11.4.2016
Tervaleppä on kosteiden paikkojen puu, jonka tyypillisiä kasvupaikkoja ovat erilaisten vesistöjen rannat ja korvet. Se selviää myös ajoittain tulvivilla alueilla hyvin, usein lähes ainoana puulajina, puhutaankin terva­leppä­luh­dista.

Tervalepän runko on tumma ja rosoinen, kaarnamainen. Avoimella paikalla se voi kasvaa hyvin paksurunkoiseksi, ahtaammilla paikoilla se on hoikkakasvuisempi.

Tervalepän norkot avautuvat huhtikuussa, Etelä-Suomessa jo maaliskuun lopullakin. Emikukinnot ovat hyvin pieniä ja huomaamattomia, punaruskeita. Niistä muodostuu aikanaan noin sentin kokoinen pyöreähkö hedelmä joka on aluksi vihreä ja myöhemmin käpymäinen, mustanruskea.

Tervalepän lehdet ovat kiiltäviä, tylppä- tai lanttopäisiä, nuorena tahmeita.

Tervaleppä. Hede- ja 
emikukintoja
Tervaleppä. Edellisvuotisia käpyjä
keskellä. Taustalla hedenorkkoja
 
Tervalepän lehtiä ja uusia käpyjä
Tervaleppäluhta varhain keväällä.
Tervalepän tummaa runkoa

Harmaalepän kavupaikkoja ovat tuoreet metsät, teiden varret, peltojen reunat ja rannat. Se ei menesty niin kosteilla paikoilla kuin tervaleppä.

Harmaalepän runko on sileä ja harmaa. Kukinta alkaa hieman tervalepän jälkeen. 'Kävyt' ovat samantapaisia kuin tervalepällä, mutta ne ovat kärjimmäistä lukuunottamatta aika lailla tiiviisti oksan pinnassa, eivät 'perällisiä' kuten tervalepän kävyt. 

Harmaalepän lehdet ovat himmeähkön vihreitä ja suippokärkisiä. 

Tervaleppä ja harmaaleppä voivat risteytyä.

Harmaaleppä, Alnus incana. Lehtiä ja uusiä käpyjä
Harmaalepän runkoa
Harmaaleppä. Vanhoja käpyjä
Harmaalepän emikukintoja
keskellä. Alempana näkyy
hedenorkkoa 16.4.2016 Hki

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Etelänruttojuuri

Etelänruttojuuri, Petasites hybridus. Tali, Hki 9.4.2007
Etelänruttojuuri on tuotu Suomeen aikoinaan ihmisen toimesta rohdos­kasviksi. Sen juurakon uskottiin suojaa­van rutolta. Sitä käytetään edelleen koristekasvina puu­tar­hoissa.

Etelänruttojuuri on levinnyt monin paikoin luon­toom­mekin. Suomalaiset ruttojuuret ovat miltei yksinomaan hedekasveja, siksi se leviää meillä ainoastaan kasvullisesti juuristonsa avulla. Se on kuiten­kin kerran jalansijan saatu­aan vahva kilpailija ja voi muodostaa laajojakin kasvustoja. Uusille kasvu­pai­koille se kulkeutuu juurakonpaloista esim. siirto­maiden tai puutarha­jättei­den mukana.

Kukinto muodostuu usean mykerön muodostamasta 'patukasta', sen yleisväri on sinipunainen, itse kukat ovat vaaleamman punertavia. Kukinto työntyy maasta ennen lehtien puhkeamista jo huhtikuussa. Kukkien alkaessa avautua se on tiivis, korkeu­deltaan 15 cm luokkaa, mutta venyy pituutta myöhemmässä vaiheessa. Lehdet ilmaantuvat kukinnan loppuvaiheessa ja kasvavat myö­hem­min kesällä hyvin suuriksi, raparperimaisiksi.

Etelänruttojuuren kasvupaikkoja ovat mm. ojanvarret, jokien, purojen ja järvien rannat, pellonpientareet ja puistot.

Etelänruttojuuri on yleisesti ottaen harvinainen Suomessa. Sen levinneisyys on kuitenkin laajentunut kohti pohjoista ja siitä on nykyään havaintoja Lapissa asti. Helsingissä sillä on runsaita esiintymiä siellä täällä. Esimerkiksi Vantaanjokea seurailevan ulkoilureitin varrella sitä voi nähdä Pitkäkosken paikkeilla, jonkin matkaa Haltialan kartanosta etelään ja Pakilan siirtolapuutarhojen kohdalla.

Kuvattu Pitkäkosken lähellä 29.4.2016
Lehtiä 13.6.2016 Tali, Hki 

torstai 7. huhtikuuta 2016

Sinivuokko

Sinivuokko, Hepatica nobilis
Sinivuokko kukkii varhain keväällä, huhti- toukokuussa. Etelässä kukinta saattaa alkaa jo maalis­kuun lopussa lämpiminä keväinä. Kukkien väri vaihtelee yleensä sinisestä siniviolettiin, joskus ne voivat olla purppuranpunaisia tai valkoisiakin.

Kukkivan sinivuokon vierellä näkyy talvehtineita edellisvuotisia lehtiä. Uudet lehdet kasvavat vasta kukinnan mentyä. Lehdet ovat helposti tunnistettavia, nahkeita, sileäreunaisia, kolmijakoisia.

Sinivuokkoa esiintyy yleisenä Lounais- ja Etelä-Suomessa sekä Hämeessä (Hämeen maakuntakukka). Se viihtyy lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä.

30.4.2012
Uusia lehtiä 28.5.2008, Vantaa

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Näsiä

Näsiä,  Daphne mezereum.
Kuvattu Vantaan Myyrmäessä 31.3.2007
Luin pikkupoikana Yrjö Kokon sadun Pessi ja Illusia. Siinä oli jotenkin mieliinjäävä kuvaus näsiöistä, jotka houkuttelivat yöper­hosia kevätyössä huumaavalla tuoksullaan. Näsiä onkin mielen­kiin­toi­nen kasvi. Kukat ilmaantuvat lehdet­tö­miin varsiin hyvin varhain keväällä, kun maa voi olla vielä osittain lumi­peit­teinen.

Näsiä on lehtokasvi, johon ei törmää joka paikassa. Helsingin seudulta olen löytänyt sitä Vantaalta Uomatien länsipään lähellä olevasta ns. Myyrmäen lehdosta, Itä-Helsingistä Porvarin­lahden rantamilta, Haltialasta, Paloheinän läheltä ja parista paikasta Nuuksiosta.

Näsiän punaiset marjat ovat hyvin myrkyllisiä, jo kahden marjan tiedetään vieneen lapsen sairaala­hoitoon. Kuoren koskettelu voi aiheuttaa herkille ihmisille allergiaa ja jopa pelkkä kukkien haistelu voi aiheuttaa pahoinvointia.

17.7.2007 Nuuksio
25.4.2016 Paloheinä-
Maununneva Hki
25.4.2016 Paloheinä-
Maununneva Hki
25.4.2016 Niskala Hki
25.4.2016 Niskala Hki

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Leskenlehti

Leskenlehti, Tussilago farfara
Leskenlehti kuuluu niihin yleisimmin tarkkailtaviin 'kevään merkkeihin'. Kukinta saattaa Etelä-Suomes­sa alkaa jo maalis-huhti­kuun vaihteessa. Tien­pien­ta­reilla ja ojan­reu­noilla sitä usein näkee, mutta se kas­vaa monen­lai­silla kosteilla ja viljavilla paikoilla, metsissä ja rannoillakin.

Lehdet ilmaantuvat vasta kukkien lakas­tuttua. Ne kasvavat lopulta melko suuriksi, 10-20 cm levyisiksi, muodostaen usein mattomaisia kasvustoja. Lehdet ovat epäsäännöllisen nirhalaitaisia, alta vaalea­kar­vaisia.

Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, pohjoisempana harvinaisena, yleistymässä sielläkin.

Tali, Hki 2.4.2016
 Lehtiä 18.7.2012

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Pähkinäpensas

Pähkinäpensas, Corylus avellana. 
Pähkinäpensasta eli euroopan­päh­kinä­pensasta esiintyy meillä luonnon­varai­sena Etelä- ja Lounais-Suomessa. Kaikkein yleisin se on Ahvenanmaalla ja Turun seudulla, mutta esimerkiksi Helsingin alueellakin se on melko yleinen. Pähkinäpensaan kasvupaikkoja ovat mm. rinnelehdot ja metsänreunat. Senkaltaisissa pai­kois­sa olen sitä Helsingissäkin nähnyt, mm. Pitkä­kos­kella Vantaan­joen rinne­leh­dossa ja siellä täällä lähempänä keskustaakin pienten metsikköjen reunoilla. Sitä käytetään myös koris­tepensaana.

Keltaiset norkot alkavat avautua jo maaliskuun loppupuolella jatkaen pölytystään huhtikuussa. Kun oksia katsoo tarkemmin, niissä voi norkkojen lisäksi huomata myös puolen sentin kokoisia 'silmuja', joiden päästä kurkistaa parin millin mittaisia punaisia 'kieliä'. Ne ovat emikukintoja, joihin aikanaan (hyvissä olosuhteissa) muodostuu 1-2 cm kokoinen pähkinähedelmä.

Pähkinäpensas on monirunkoinen, ja sen voi talvellakin tunnistaa runkojen kehä­mäi­sestä kasvutavasta. Näistä muodostuu 2-6 metrin korkuinen pensas. Lehdet ovat melko pehmeitä, karvaisia ja niiden kärjessä on terävä 'nipukka'.

Pähkinäpensas on tullut meille jääkauden jälkeisellä lämpökaudella ja se on ollut aikanaan yleinen Pohjois-Savossa asti. Sen pähkinät olivat merkittävä ravinnonlisä joskus kivikaudella täälläkin. Nimitys hasselpähkinä vastaa pähkinäpensaan nimeä saksankielessä (haselnuss) ja joissain muissakin kielissä. Nykyisin kaupasta saatavat hassel­pähkinät ovat kuitenkin viljellyn isopähkinäpensaan (Corylus maxima) hedelmiä.

Emikukinto. Talinranta Hki 31.3.2016
Pähkinöitä. Pyymosa, Vantaa 17.7.2007
Pähkinäpensaslehto
Nuuksiossa Espoossa