maanantai 16. toukokuuta 2016

Tesmayrtti

Tesmayrtti, Adoxa moschatellina. Broända-Mustavuori, Helsinki 16.5.2009
Tesmayrtti on eteläinen ja lounainen lehtokasvi, vain lounaassa yleisehkö. Vihertävät, vaatimattoman näköiset kukat ovat tiiviinä sykerönä varren latvassa. Kukkii touko-kesäkuussa, minkä jälkeen maanpäälliset osat jo alkukesällä häviävät ja vain juurakko jää jäljelle.

Lähdin etsimään tesmayrttiä Helsingin luontotietojärjestelmän tietojen perusteella jostain Broändan ja Mustavuoren väliseltä alueelta. Siellä sitten kävellessäni näinkin lupaavan näköisen lehtomaisen mäenrinteen, jonne meni heikosti tallattu polku. Olikohan se joidenkin muiden luontohavainnoitsijoiden tallaama? Joka tapauksessa siltä rinteeltä tämän pienen ja vaatimattoman kasvin esiintymä sitten löytyi, monia yksilöitä. Yksittäisen kasvin havaitseminen olisikin ollut todella vaikeaa, onneksi kasvi muodostaa esiintymispaikoillaan kasvustoja.

Tesmayrttiä voi löytää Helsingistä joistain muistakin paikoista, mm. keskuspuiston pohjoisosista, mutta se on luokiteltu vaarantuneeksi.

Tieteellisen nimen alkuosa Adoxa tulee kreikankielen sanasta adoxos, vähäpätöinen. Loppuosa moschatellina tarkoittaa 'hieman myskintuoksuinen'.